Noin 140 ihmistä kokoontui 22.11. Kallion kirkkoon viettämään Työn
messua. Vuosittain järjestettävässä messussa ay-liike ja kirkko jakavat
tämän päivän työelämän avainkysymyksiä. Tällä kertaa Salvadorilaisen
kansanmessun sävelet toivat pontta työttömien ja työtä tekevien
rukouksille. Ennen messua nautittiin Helsingin työttömien valmistamaa
kalaseljankaa ja omenapiirakkaa.
STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää loi saarnassaan katsauksen
suomalaisen hyvinvoinnin historiaan. Hän totesi saarnassaan, että työ on
parasta sosiaaliturvaa ja kehotti suomalaista työelämää ja päättäjiä
tekemään kaikkensa taatakseen syrjäytymisvaarassa oleville nuorille
opiskelu- ja työpaikan.
Messussa kerättiin kolehti nuorten aikuisten tekemään vapaaehtoistyöhön
Oikeutta ilman rajoja ry:n kautta. He pitävät Vapaan liikkuvuuden kanssa
neuvontapistettä, jossa annetaan neuvontaa mm työlupien ja työnhaun
kysymyksissä haavoittuvassa asemassa oleville ihmisille.
Messun järjestivät 3+1 -ryhmä, Kallion seurakunta, Helsingin
seurakuntien yhteiskunnallinen työ ja Suomen Kristillinen
Ylioppilasliitto. 3+1-ryhmä on suurimpien ammattiliittojen
aluejärjestöjen sekä Helsingin ja Vantaan seurakuntien yhteiskunnallisen
työnyhteistyöryhmä.
Ilo. Toivo. Vastarinta. Messulauluja El Salvadorista ja Argentiinasta Señor Ten Piedad -levyllä.
keskiviikko 28. marraskuuta 2012
keskiviikko 7. marraskuuta 2012
Työn messu 22.11
¡Työn messu!
Kallion kirkko, torstaina 22.11. klo 18
Työn messu on teemamessu ihmisten kysymyksistä työn maailmassa. Messu toteutetaan yhteistyössä ay-liikkeen kanssa. Saarnan pitää STTK:n puheenjohtaja Mikko Mäenpää.
Ennen messua, klo 17 alkaen on tarjolla keittoa ja kahvia kirkon kappelisalissa.
Tänä vuonna SKY on mukana Työn messun järjestelyissä, ja musiikkina raikaa Salvadorilainen kansanmessu! Latinalaisamerikkalaisten rytmien ansiosta messu on letkeää ja rentouttavaa vastapainoa työlle.
Innokkaat laulajat ovat tervetulleita myös esilaulajiksi. Harjoitukset pidetään 21.11. klo 18 Kallion kirkolla. Ilmoittaudu osoitteeseen paasihteeri@sky-fks.fi.

torstai 31. toukokuuta 2012
Señor ten piedad -levy julkaistu
Tiedote, vapaa julkaistavaksi
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto on julkaissut levyn Señor ten piedad – Messulauluja El Salvadorista ja Argentiinasta. Levy sisältää Salvadorilaisen kansanmessun uudelleen sovitettuna ja suomeksi laulettuna sekä osia Kreolimessusta. Levyn julkaisun yhteydessä 27.5. vietettiin Salvadorilaista kansanmessua Lähetyskirkossa Helsingissä.
Salvadorilainen kansanmessu ja Kreolimessu heijastavat latinalaisamerikkalaisen kristillisyyden monimuotoisuutta. Messulauluja säestää bolivialais-suomalainen yhtye Tango Siboney, jonka on erikoistunut tangoon ja muuhun perinnemusiikkiin. Musiikin on johtanut ja sovittanut kanttori Mikko Helenius.
Ariel Ramírezin (1921–2010) säveltämän Kreolimessun sanoitukset pohjaavat katolisen messun liturgian kieleen, mutta sävellys ammentaa kansanmusiikin rytmeistä ja hyödyntää perinteisiä soittimia. Vuonna 1963 sävelletty teos yhdistää kansanmusiikin voiman ja vilpittömyyden korkeatasoiseen säveltaiteeseen.
Salvadorilaisen kansanmessun kieli taas on kansanomaisen juurevaa, ja se heijastaa köyhien kamppailua sotilasjuntan mielivallan ja sisällissodan uhan keskellä 1980-luvun El Salvadorissa. Messun sävelsi Guillermo Cuellar (1955–)sotilasjunttaa kritisoineen, vuonna 1980 murhatun arkkipiispan Oscar Romeron pyynnöstä. Sanoitukset kertovat elämän rujoudesta, mutta myös ilosta ja toivosta, joka säilyy vaikeuksienkin keskellä.
Suomen Kristillinen Ylioppilasliitto julkaisi Salvadorilaisen kansanmessun LP:nä jo vuonna 1984 osana Väli-Amerikka-projektiaan. Tuolloin levyllä esiintyi Yolocamba I Ta –niminen yhtye El Salvadorista.
Señor ten piedad on myynnissä SKY:n verkkokaupassa osoitteessa http://www.sky-fks.fi/tuotteet
Levyn tuottamiseen on saatu taloudellista tukea Suomen Ekumeeniselta Neuvostolta.
Lisätietoja:
Pääsihteeri Marjo Tuovinen, 050 595 28 67, paasihteeri@sky-fks.fi
Tuottaja Mikko Helenius, 040 552 91 75, mikko.helenius@evl.fi

torstai 24. toukokuuta 2012
El Salvador: Väkivaltarikokset tavallisia
Näillä sanoilla alkaa ulkoasiainministeriön El Salvadoria koskeva matkustustiedote. Teksti on suunnattu El Salvadoria matkakohteena pohtivalle suomalaiselle, mutta tarjoaa myös näköalan oloihin, jotka maassa tällä hetkellä vallitsevat. El Salvadorista kerrotaan mm. seuraavaa:
"Matkailijoiden, jotka liikkuvat kaupunkialueiden ulkopuolella, on syytä huomioida, että räjähtämättömiä ammuksia, esimerkiksi miinoja, on vielä maaseudulla.
--
El Salvadorissa tehdään erittäin paljon väkivaltarikoksia, kuten aseellisia ryöstöjä, päällekarkauksia, autonkaappauksia ja raiskauksia. Rikollisuutta esiintyy koko maassa. Rikollisliigat toimivat nykyisin yhteistyössä kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden kanssa keinoja kaihtamatta. Rikolliset ovat usein väkivaltaisia ja aseistettuja.
--
Sadekaudella touko–marraskuussa voi esiintyä rajumyrskyjä, tulvia ja maanvieremiä. Järistyksiä tapahtuu usein. Vuoden 2001 tammi- ja helmikuun maanjäristykset aiheuttivat joidenkin alueiden teiden ja asuinrakennusten täysimittaisen tuhoutumisen. Tuhoja korjataan vieläkin."
Nykypäivä El Salvadorissa on parantaa yhä haavojaan sekä sisällissodasta että kauan sitä edeltäneistä oloista. Siirtomaavallan perintö ja vuosikaudet kasvanut yhteiskunnallinen eriarvoisuus olivat vuonna 1980 puhjenneen konfliktin taustalla ja näkyvät maassa yhä; luonnonkatastrofeille altis sijainti ei ainakaan helpota tragediasta parantumista. Ehkä parhaiten salvadorilaista nykypäivää valottavat paikallisen teologin Marta Benavidesin terveiset, joissa hän kommentoi Suomessa kehittyvää messuhanketta sekä kertoo kotimaansa uutisista:
Parhaat terveiset teille kaikille - on upeaa kuulla hyvät uutisenne. Se, mitä teette, tulee olemaan maailman valoa ja maan suolaa sekä Monsignor Romeron kutsun mukaista. Se kaikki lasketaan minkä teemme sydämestämme, ihmiskunnan yhteiseksi hyväksi sekä luomakunnan huolenpidoksi.
Viime lokakuussa koimme kamalia tulvia El Salvadorissa, Guatemalassa ja Hondurasissa. Tilanne oli niin vakava, että El Salvador julistettiin maailman ympäristöltään suojattomimmaksi maaksi. Tämä alue kärsi paljon, monia henkiä sekä satoa menetettiin. Suuri osa alkuperäiskansoihin kuuluvia lapsista tulee kärsimään kehityshäiriöistä ravinnon puutteen vuoksi. Tämä satuttaa meitä kovasti.
Koko alueella kohtaamme sellaista väkivaltaa, etenkin nuoria ja köyhyydessä eläviä kohtaan: vaikka sota päätettiin vuonna 1992 rauhanehtojen myötä, sen taustalla olleet sosiaaliset, taloudelliset ja poliittiset syyt ovat edelleen olemassa. Edelleen vallitsevat kolonialismin ja valloittajien kammottavat "perinnöt"; meidän pitää muuttaa tilanne. Se onnistuu ainoastaan silloin, kun kaikki kansakunnat ymmärtävät, että nykyisen haaskauksen sekä ihmisten ja kansakuntien hyväksikäytön paradigman on tultava loppuun.
Mutta nyt korruptio vallitsee kaikilla tasoilla, kaikissa G20-maissa. Sillä yritetään säästää nykyistä tehotonta järjestelmää, joka luo kurjuutta ja köyhyyttä. Olemme käsittäneen niin väärin, että luulemme planeetan olevan meillä tehdäksemme sillä mitä lystäämme, kun todellisuudessa me kaikki kuulumme tälle planeetalle. Tämä totuus meidän on tunnistettava ja sitä meidän on kunnioitettava. Yksinkertaista, eikö?
Rakkaudella, Marta
Miksi kertoa El Salvadorin kurjuudesta? Kyseessä ei varmasti ole ainut maailman kolkka, jossa kärsitään. Salvadorilaisen kansanmessun - levyn julkaisun sekä messun vieton - taustalla on kuitenkin ajatus siitä, että solidaarisuus ja kaukaisen lähimmäisen rohkaisu ei kuulu vain menneiden vuosien unohdettujen konfliktien historiaan. El Salvadorissa, kuten lukemattomissa muissa maissa, kärsimys ja väkivalta eivät pääty rauhanehtojen solmimiseen. Päinvastoin, ihmisoikeuksia ja solidaarisuutta on vaadittava tänä päivänä lujemmin kuin koskaan. Kuten Marta jo aiemmin kirjoitti, meidän kaikkien on oltava tänään läsnä, jotta oikeudenmukaisuus voi virrata kuin joet.

tiistai 22. toukokuuta 2012
Salvadorilainen kansanpiispa, Óscar Romero
El Salvadorin arkkipiispa Óscar Romero murhattiin hänen kritisoituaan salvadorilaisen armeijan osallistumista kansan tukahduttamiseen ja sen oikeuksien riistoon. Eläessään hän oli kansansa vapauksien ja ihmisoikeuksien puolestapuhuja, ja murhansa jälkeen Romerosta tuli sisällissodassa kärsivän maan marttyyri ja vapautuksen teologian kasvokuva.
Romeron merkitys ei toivoaksemme unohdu vieläkään. Vuosien varrella sekä tänä päivänä Romeron kasvot ovat näkyneet SKY:n jäsenillä ja kannattajilla t-paidoissa, kulkuebanderolleissa ja nyt Salvadorilaisen kansanmessun CD-kansilehtisen sisäsivuilla. Osasyy salvadorilaisen kansanmessun henkiin herättämiselle oli kuitenkin se, että Romeron kasvojen lisäksi mieliin palaisivat myös piispan sanat. Salvadorilainen kansanmessu, jonka Guillermo Cuellar sävelsi Romeron pyynnöstä ja kaksikko kirjoitti yhdessä sanat, kertoo köyhyydenja epäoikeudenmukaisuuden alhosta kurkottavasta kansasta, joka uskon ja solidaarisuuden voimalla taistelee sortoa vastaan.
Blogiimme jo aiemmin terveisensä lähettänyt Marta Benavides työskenteli Romeron kanssa San Salvadorissa tämän kuolemaa edeltävinä aikoina, ja muistelee piispaa seuraavasti:
Kun ajattelemme Monsignor Romeroa tänään, muistamme pastoria, joka seisoi kansamme rinnalla kohdatessamme kammottavan sorron ja tukahduttamisen aikakautena, massamurhaajien ja katoavien ihmisten aikana jolloin kymmenien tuhansien ihmisten vangitseminen saattoi ihmisiä pois paikoiltaan.
Tämä oli aikaa, jolloin opettajia, professoreita, opiskelijoita, taiteilijoita, toimittajia, talonpoikia, nunnia, pappeja, ammattiyhdistysläisiä ja jopa tavallisia kansalaisia kohdeltiin rikollisina. Hallitus terrorisoi vainollaan kansaa, joka uskalsi asettua tukahduttamista vastaan, ja joka uskoi parempaan, oikeudenmukaisempaan maailmaan, jota he myös uskalsivat julistaa ja tavoitella. Sisällissota kesti 12 vuotta, vuodesta 1980 vuoteen 1992.
Monsignor Romero oli hiljainen, vakava, työteliäs ja rehellinen mies.Kun hän päätti ryhtyä niin kovasti kärsivän kansan paimeneksi, hänen koko elämänsä kääntyi ylösalaisin. Julma todellisuus paljastui: Romerolle paljastui, että hänen paimentamaansa kansaa sorrettiin jälleen kuten oli sorrettu jo vuosisatojen ajan kolonialismin aikakautena.
Monsignor Romero tiesi, että suuri osa silloisesta kurjuudesta kumpusi köyhyydestä, jota suuret joukot salvadorilaisia joutuivat sietämään. Monsignor Romero kutsui rikkaita riisumaan sormukset sormistaan ennen kuin ne tultaisiin viemään heiltä. Saarnoissaan sunnuntaisin hän luki nimeltä kadonneet, vangitut ja murhatut. Hän lohdutti henkilökohtaisesti leskiä ja orpoja sekä vaati oikeudenmukaisuutta pastoraalikirjeissään. "Väkivalta synnyttää väkivaltaa", hän totesi saarnastuolista; hänkutsui meitä lopettamaan väkivallan omilla teoillamme.
Monsignor Romero saarnasi vastuullista kansalaisuutta, joka saavutetaan hallitsemalla omaa kohtaloaan ja olemalla omien elämiemme, yhteisöjemme, kansakuntiemme ja maailmamme tekijöitä. Hän yhytti meitä olemaan se voima maailmassa, joka olemme.
Tämä tarkoittaa, että meidän tulee huolellisesti elää ei väkivallan vaan rauhan kautta. Tämä toiminta seuraa ymmärryksestämme siitä, että uskomme ja uskomuksemme ohjaavat tekojamme.Siksi meidän tulee olla tarkoituksenmukaisia ja sitoutuneita siihen, keitä olemme. Sellaisten tarkoituksellisten tekojen, jotka kertovat etsimästämme oikeudenmukaisuudesta, tulisi ohjata tekojamme. Monsignor Romero tiesi, että näin meistä tulee se rauha, jota etsimme.
Mielestämme nämä ajatukset ansaitsevat korotuksen tänäkin päivänä. Sama viesti kutsuu meitä yhä rakentamaan maailmaa kaikella sillä voimalla ja oikeudenmukaisuudella, joka meissä on.
torstai 17. toukokuuta 2012
Oikeudenmukaisuus, joka virtaa kuin joki
Muistamme El Salvadorista pitkittyneen ja verisen sisällissodan armeijan ja sissiliikkeiden välillä, pakolaisleirit naapurimaissa ja arkkipiispa Óscar Romeron murhan kesken messun vuonnja 1980. Sisällissota päättyi vuonna 1992; miksi siis yhä iloitaan päivästä, jolloin ketään ei murhata koko maassa?
SKY on käynyt kirjeenvaihtoa salvadorilaisen teologi Marta Benavidesin kanssa, joka sorron ja tukahduttamisen leimaamalta 70-luvulta lähtien on taistellut kansansa ihmisoikeuksien puolesta. Hän johti Romeron tukemaa ekumeenista humanitaarisen avun työryhmää, ja Romeron murhan jälkeen työskenteli rauhan saattamiseksi El Salvadoriin. Sähköposteissaan meille Marta on kertonut maansa nykypäivästä. Arkipäivää ovat väkivalta, huumekauppa, köyhyys ja perusoikeuksista taistelu. Vaikka sota jäi historiaan jo 20 vuotta sitten, sodan jäljet näkyvät yhä. Maaliskuussa lähetetyssä viestissä hän kertoo pääkaupunki San Salvadorin katedraalin kuukausia kestäneesta valtauksesta, jonka aikana kirkonmenot ja mm. Óscar Romeron murhan vuosipäivän vietto ovat estyneet.
22. maaliskuuta
Juuri nyt El Salvadorin kansallinen katedraali pääkaupungissa on vallattu. Vastuussa on demilitarisoitujen taistelijoiden liitto, johon kuuluu sotilaita Salvadorin armeijasta sekä entisestä sissijärjestö FMLN:stä. Demilitarisointia vaadittiin sisällissodan jälkeisissä rauhanehdoissa, mutta ehdoissa myös sitouduttiin tukemaan sotilaiden ja heidän perheidensä uudelleenintegroitumista yhteiskuntaan. Konkreettisia tekoja tarvitaan, mutta vuoden 1992 sopimusten jälkeen mitään ei ole tapahtunut. Nämä ihmiset ovat joutuneet raapimaan kasaan elantonta ja suurin osa heistä elää äärimmäisessä köyhyydessä. He marssivat usein vaatiakseen rauhanehdoissa annettujen lupausten täyttämistä. He ovat lukumäärältään tuhansissa, vanhoja, rampoja ja pyörätuoleissa. On häpeällistä, kuinka heillä ei näytä olevan väliä.
San Salvadorin arkkipiista, Monsignor Alas, on vedonnut viime sunnuntain saarnassaan valtaajien omaantuntoon, jotta he jättäisivät katedraalin vapaaehtoisesti. Näin piispan mukaan salvadorin kansan oikeuksia voidaan toteuttaa ja Monsignor Romeron marttyyriutta voidaan muistaa katedraalissa.
Meidän on tosiaan vedottava omaantuntoon, mutta vetoomus ei ole katedraalin valtaajille; sen sijaan se on kansalaisille, virkamiehille, Monsignor Alasille, joiden tulisi nähdä ja tunnistaa, että velassa olemme me kaikki. Pyrimme luomaan kansanliikkeen Monsignor Romeron kutsun mukaisesti. Meidän on oltava läsnä, jotta oikeudenmukaisuus voi virrata kuten joet.

maanantai 14. toukokuuta 2012
Ja siitä se ajatus sitten lähti!
Idea salvadorilaisen kansanmessun uudesta levytyksestä syntyi jo keväällä 2007. Samoihin aikoihin SKY:n suomalaista musiikkituotantoa 1960-, 1970- ja 1980-luvuilta julkaistiin uudelleen Nostokurki-nimisenä cd:nä (edelleen saatavana!, toim. huom.) Salvadorilainen kansanmessu kaivettiin esiin SKY:n 110-vuotisjuhlamessuun, jota vietettiin toukokuussa 2007.
Juhlamessu järjestettiin Temppeliaukion kirkossa yhteistyössä Taivallahden seurakunnan kanssa (Biafra-maalauksia muistaen ja kunnioittaen). Messun valmistelujen yhteydessä pastori Eija Kilpi vinkkasi, että seurakunnan kanttori on kiinnostunut latinalaisesta kansanmusiikista, ja kansanmessun käyttäminen juhlamessussa sujuisi parhaiten tämän kanttorin kanssa. Tästä alkoi antoisa yhteistyö Mikko Heleniuksen kanssa, joka sittemmin on SKY:n piirissä tunnettu myös nimellä Taivaanlahja. Ilman Mikkoa levy olisi varmasti yhä vain yksi monista hyvistä ideoista.
Pitkän levyprojektin kuluessa muut asiat työnsivät salvadorilaisen monesti sivuun. Keväällä 2010 salvadorilaista kansanmessua vietettiin Mikon luotsaamien muusikoiden ja SKY:n lauluporukan voimin Helsingin Lähetyskirkolla. Samalla muistettiin 30 vuotta aiemmin murhattua El Salvadorin piispaa Oscar Romeroa. Messun tanssahteleva ja iloa pursuava loppukulkue jäi lähtemättömästi mieleen.
Keväällä 2010 tehtiin myös ensimmäiset äänitykset levyä varten. Seuraavat äänityssessiot saatiin toteutettua syksyn 2011 ja kevään 2012 aikana. Vuosien varrella pieni porukka kansanmessuun tutustuneita SKY-aktiiveja
kävi laulamassa messua myös Turussa, Viis papeista –yhtyeen ja Turun arkkihiippakunnan Salvador-työryhmän järjestämässä messussa. Äänenavaus automatkalla, Ultra Bran levyjen päälle hoilottaen kuuluu sekin ikimuistoisiin hetkiin, jotka kansanmessuun liittyvät.
Kansanmessu ja levytysprojekti ovat koonneet yhteen viime vuosien SKY-aktiiveja ystävineen, jotka nyt ovat jo enimmäkseen siirtyneet opiskelijajärjestökuvioista muiden haasteiden pariin. Yhteisen laulun ilo ja voima houkuttelevat kyllä laulamaan yhdessä jatkossakin. ”Tuhansin äänin maailman ääriin ilo kuuluu / taas riemujuhlaa pelastuksen vietetään!”
Tekstin on kirjoittanut Marita Mattila, yksi levyprojektin ikitarmokkaista puuhanaisista ja pitkän linjan SKY-aktiiveista.
keskiviikko 9. toukokuuta 2012
Mikä yhdistää El Salvadoria ja Suomen Kristillistä Ylioppilasliittoa?
Julkaisemalla uudelleen salvadorilaisen kansan riemusta ja kamppailusta kertovan Salvadorilaisen kansanmessun juhlimme myös tärkeää aikaa Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton historiassa. Alkuperäinen kansanmessuäänite kertoo paitsi kultaisesta 80-luvusta myös Väli-Amerikka-projektista, jolla SKY pyrki osoittamaan solidaarisuutta muun muassa sisällissodan repimälle El Salvadorin kansalle.
Suomen Kristillisen
Ylioppilasliiton Väli-Amerikka-projekti syntyi ajassa, jossa liiton
historiassa merkittävän kuohunnan vuosikymmenet, 60- ja 70-luku
olivat takana, mutta edelleen mielissä. 60-luvun jäätyä
historiaan SKY:n ”uusvasemmistolaisen herätyksen” aikana 70-luku
käytettiin miettiessä, millä tavalla hengellisyys, solidaarisuus
ja yhteiskunnallinen vaikuttaminen voivat ilmetä rinnakkain. 80-luku
olikin uudenlaisen nuorisotoiminnan aikaa niin opiskelijajärjestöissä
kuin poliittisissakin piireissä, ja SKY omaksui ajan hengestä oman
toimintansa aukikirjoitettuihin periaatteisiin ympäristöpolitiikan, rauhan ja
tasa-arvon edistämisen.
SKY harjoitti entuudestaan
solidaarisuustoimintaa muun muassa kirjoittamalla
solidaarisuuskirjeitä eri puolilla maailmaa vangittujen tai
kadonneiden World Student Christian Federationin jäsenten puolesta,
mutta konkreettiseen solidaarisuustyöhön päästiin käsiksi, kun
vuonna 1982 SKY liittyi Suomi-Nicaragua-seuraan ja loi suoria
suhteita WSCF:n väliamerikkalaisiin sisarjärjestöihin. Lähes koko
80-lukua sävyttänyt projekti pääsi kunnolla vauhtiin vuonna 1983,
keskellä El Salvadorin jo vuosia jatkunutta sisällissotaa. SKY tuki
Salvadorin Kansan kirkko -liikettä, jolle kerättiin rahaa
katuteatteriesityksillä ja väliamerikkalaisilla
musiikkiesityksillä.
SKY:n kampanjakortti 80-luvulta. Teksti: "Oscar Romero - mies joka eli minkä uskoi. SKY:n Väli-Amerikka -projekti"
Erityistä
näkyvyyttä Väli-Amerikka-projektille ja El Salvadorin kriisille
saatiin ekumeenisilla kirkkopäivillä 1983, johon Tampereen
paikallisyhdistys NÄKY osallistui näytelmällä ”Salvador
matkalla vapauteen” ja jonka pääjumalanpalveluksessa saatu
kolehti lahjoitettiin osittain Salvadorin Kansan kirkon keräykselle.
Vuoden mittaan pidettiin vielä erityisiä solidaarisuustapahtumia,
joissa kerättyjä kolehteja lahjoitettiin El Salvadoriin. SKY tuki
El Salvadoria myös prosenttiliikeen kautta.
Suomeen saatiin
vuonna 1984 salvadorilaisia musiikkivieraita, kun alkuperäisen
Salvadorilaisen kansanmessun levyttänyt Yolocamba Ita -yhtye kiersi
maata ja kertoen El Salvadorissa jatkuvasta sotatilasta. Levytetty
Kansanmessu julkaistiin samana vuonna joulun alla, ja äänitteen
myynnistä saaduilla varoilla tuettiin El Salvadoriin kohdistuvaa
solidaarisuustyötä. SKY tuki sodan jalkoihin jääneitä
salvadorilaisia myös Kirkon Ulkomaanavun kautta lähettämällä
Nicaraguassa sijaitsevalle pakolaisleirille tarvikkeita. Samaan
aikaan SKY otti kantaa myös poliittisesti laatimalla julkilausuman,
jossa paheksuttiin Yhdysvaltojen Väli-Amerikkaan suuntautuvaa
sotilaallisen väliintulon suunnitelmaa.
Väli-Amerikka-projekti kuvaa historiaan jäänyttä 80-lukua, mutta muistuttaa edelleen sekä Suomen Kristillistä Ylioppilasliittoa että yksittäisiä henkilöitä meidän kaikkien jakamasta kansainvälisestä vastuusta. Solidaarisuuden tulee ulottua sekä lähelle että kauas myös tänään: vaikka sisällissota on El Salvadorissa menneisyyttä, ei uhka väkivallasta ja ihmisoikeusrikkomuksista ole väistynyt.
tiistai 17. huhtikuuta 2012
Salvadorilaisen kansanmessun tarina
Suomen
Kristillinen Ylioppilasliitto SKY on julkaissut Salvadorilaisen
kansanmessun LP:nä vuonna 1984. Taustalla oli SKY:n toimintaa koko
1980-luvun sävyttänyt vahva yhteiskunnallinen toiminta ja
Väli-Amerikka -projekti. Syksyllä 1984 El Salvadorista vieraili
Suomessa Yolocamba I Ta -niminen yhtye, joka kiersi Suomea pitäen
konsertteja ja kertoen eri tilaisuuksissa Salvadorin tilanteesta.
Yhtyeen levyttämä kansanmessu julkaistiin joulun alla 1984 ja se on
täten osa SKY:n musiikkituotantoa.
Salvadorilaisen
kansanmessun laulut kertovat ahtaalle ajetun, köyhän kansan
kääntymisestä jumalan puoleen, joka on heidän ainoa pelastajansa
ja todellinen johtajansa maailmassa. Maata hallitseva sotilasjuntta
oli ajanut etenkin maan köyhän väestönosan ahtaalle, ja myös
köyhien oikeuksia ajavia kristittyjä teloitettiin kaikessa
hiljaisuudessa ilman oikeudenkäyntiä. Köyhiä aktiivisesti
puolustanut arkkipiispa Oscar Romero murhattiin vuonna 1980
alttarille hänen ollessaan asettamassa ehtoollista messussa.
El
Salvadorin poliittinen tilanne on vakautumaan päin, mutta
sosiaalinen epätasa-arvo piinaa maata edelleen. Vuonna 1992 solmittu
rauhansopimus päätti 12 vuotta kestäneen sisällissodan, kun
vasemmistolainen sissiliike FMLN luopui aseistaan ja ryhtyi
poliittiseksi puolueeksi. Huumekauppiaiden ja nuorisojengien vuoksi
väkivallan uhka on kuitenkin edelleen läsnä. El Salvador on myös
hyvin altis luonnonkatastrofeille, kuten hurrikaaneille,
maanjäristyksille, tulville ja kuivuudelle.
Saattamalla
Salvadorilaisen kansanmessun yleisesti saataville SKY haluaa nostaa
esiin merkittävän osan historiaansa ja muistuttaa solidaarisuudesta
lähellä ja kaukana eläviä kohtaan. Tämä aate on yhä tärkeä
osa SKY:n identiteettiä ja toimintaa. Kansanmessu ei sisällöltään
ole poliittinen kannanotto Salvadorin tai minkään muun maan
poliittiseen tilanteeseen, vaan rukousta niiden ihmisten puolesta,
jotka tarvitsevat vaikeassa tilanteessaan Jumalan johdatusta.
Messu
on musiikilliselta sisällöltään vahva ja kaunis. Lyriikoissa
hengellisyys tulee osaksi arkista elämää. Rehelliset sanoitukset
paljastavat ihmisyyden kaikki puolet: ne kertovat elämän
rujoudesta, mutta myös ilosta ja toivosta, joka säilyy
vaikeuksienkin keskellä. Riehakkaassa messussa on myös
kumouksellisuutta ja kritiikkiä valtaapitäviä kohtaan. Messu ei
tarjoa halpaa lohtua lupauksella ikuisesta elämästä, vaan sen
lyriikat keskittyvät vahvasti tämänpuoleiseen elämään.
SKY:n kampanjakortti 80-luvulta. Teksti: "Faaraoiden aika on ohi. Vai mitä FMLN? SKY:n Väli-Amerikka-projekti."
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)