Suomen Kristillisen Ylioppilasliiton (SKY) Helsingin
paikallisyhdistyksessä YKY:ssä on tänä keväänä kokoontunut useamman
kerran aktiivinen nuorten aikuisten ryhmä Vapautuksen teologian opintopiiriin.
Ryhmän käynnistäjänä toimiva teologian opiskelija Tiia kertoo opintopiirin tarkoituksesta ja sisällöstä:
Mistä idea opintopiiriin?
”Idea oli alun perin Elina Vuolan, joka oli vieraanamme viime syksynä Kirkko köyhille -teemaillassa.
Tilausta keskusteluiltoja jatkuvammalle toiminnalle oli järjestön
sisälläkin, joten aloimme kerätä motivoitunutta porukkaa mukaan.”
Mistä olette puhuneet, jotain sisältöaatoksia?
”Aloitimme paavi Franciscuksen hahmon tarkastelusta,
jolloin puhuimme pöydän ääressä erityisesti yksilökeskeisyydestä
vapautumisesta. Mietimme, kuinka ymmärrys minua ja minun pelastustani
suuremman ristisaattueen matkasta läpi historian voisi tuoda
yksilöllisyytensä alle murentuville merkitystä kulkemiseen. Halusimme
vapautua sellaisesta politiikasta, joka jakaa ihmisiä mustavalkoisesti
sortajiin ja sorrettaviin, sillä minussa ja toisessa armon alla elävässä
ihmisessä asuva ristiriitaisuus on liian kipeää ja kaunista
ohitettavaksi.
Toisella kerralla hyppäsimme ajassa taaksepäin, 1970-luvun Latinalaiseen Amerikkaan, jossa Gustavo Gutierrez saarnasi
köyhyydestä rakenteellisena syntinä, joka rikkoo Jumalan tahtoa
vastaan. Kaipasimme tajua ihmisen kokoisesta vastuusta, joka asettaisi
ihmisen oikean kokoiseen toimijuuteen sinne kaikkivoipaisuuden ja
välinpitämättömyyden väliin. Ilahduimme evankeliumin tosissaan
ottamisesta. Kristinuskon eettinen vaatimus puhuu meille tässä ja nyt,
ja meidän vastatessamme siihen pala tuonpuoleisuutta murtautuu jo
keskellemme. Kirkon elossa pitävä syke on sen osallistuminen maailman
liikehdintään!
Kolmas kertamme tarttui Maria Pilar Aquinon edustamaan
1990-luvun feministiteologiaan, ja mietiskelimme Kristuksessa uudeksi
luomukseksi tulemista naisten ja muiden vaiennettujen ryhmien
vapauttajana. Keskuudessamme virisi hyvää kriittistä keskustelua siitä,
kuinka vapautuksen teologia pakenee määritelmiä ja käytännön
konkreettisia ratkaisumalleja. Toisaalta koimme, että vapautuksen
teologian voima piilee juuri siinä, että sen harjoittaminen muuttaa
ihmisiä, millä voi olla kauaskantoisempia seurauksia kuin nopeilla
yhteiskunnallisilla vallankumouksilla. Inspiroiduimme feministiteologian
esiin nostamasta elämisen täydestä rikkaudesta, joka kyseenalaistaa
elämää kapeuttavan vastakkaisasettelun, kuten jyrkän jaon
rationaalisuuden ja hengellisyyden, tai järjen ja tunteen välillä.
Seuraavaksi keväämme jatkuu queer-teologialla.”
Miksi tällainen opintopiiri? Eikö vapautuksen teologia ole
60- tai 70 -lukujen juttu? Mihin vapautuksen teologiaa tarvitaan tänä
päivänä?
”Kristinuskon ytimessä oleva radikaali rakkaus, joka
vastaa aina uusien kontekstien huutoon, on ajankohtainen aina ja
kaikkialla. Yhtä lailla kristityillä on universaali tarve kokoontua
yhteen ja etsiä yhdessä totuutta. Koen itse löytäneeni opintopiiristämme
yhden uuden seurakunnan elämääni!
Arvostan vapautuksen teologiassa etiikan vakavasti ottamisen vierellä
myös Raamatun totena pitämistä. Raamattu ei ole kuollutta kirjainta,
vaan se kutsuu elävään dialogiin kanssaan! Pidin itse Raamattua pitkään
vaikeana puolena uskonelämää, mutta vaikeus ei helpotu sillä, että
jättää tulkitsemisen muiden tehtäväksi. Nyt olen havainnut, että
Raamatun on paras kulua käytössä. Vapautuksen teologian yhtä aikaa
pragmaattinen ja syvän spirituaalinen Raamattusuhde on juuri tätä.
Opintopiiri on hyvä muistutus siitä, että kristittyjen yhdessäolon
muoto ja motivaatio voi lähteä sekalaisesta seurakunnasta itsestään ja
kestää sen aikaa, kun elämä hyväksi osoittaa. Historiaan tutustuminen
auttaa hahmottamaan niitä monenkirjavia konteksteja, joissa kristinusko
on saanut ihmisiä liikkeelle. Kenties toisten ajattelijoiden teologian
analysointi synnyttää piiriläisissä omaa teologiaa, aika näyttää.
Suomalaisen vapautuksen teologian luominen olisi tarpeen juuri nyt!”